Runkosarja pelattiin loppuun Koirien osalta lauantaina, kun vieraaksi Fennia Areenalle saapui NDU Black Knights eli maanpuolustuskorkeakoulun joukkue. Kotijoukkue kärsi muutamasta ikävästä loukkaantumisesta ja sairastumisesta pelin alla, ja pelinrakentajana pelasikin tällä kertaa Lauri Saari. Ottelusta muodostui melkoinen jännitysnäytelmä, joka ratkesi vasta aivan lopussa.

Ville Havulehto pelasi hyvän pelin puolustuksessa.

Ensimmäinen puoliaika oli hyökkäyksien juhlaa. NDU aloitti pallon kanssa, ja vierailijoiden ensimmäinen peli menikin samantien pohjaan asti. Tämän jälkeen kumpikin joukkue päätti tasaisesti hyökkäyksensä touchdowneihin. Dogs-puolustus sai vielä lopussa yhden syötönkatkon Jere Haapamäen toimesta, mutta hyökkäysaikaa ei enää jäänyt kelloon tarpeeksi, joten puoliajalle lähdettiin lukemissa 19-26.

Jere Haapamäki otti uransa ensimmäisen syötönkatkon!

Toisella puoliajalla peli jatkui edelleen tasaisena, ja paikalle saapunut runsaslukuinen kotiyleisö sai nähdä erittäin viihdyttävää jenkkifutista. Dogs-hyökkäys aloitti heti TD:llä kaventaen lukemiksi 25-26. Tämän jälkeen hyökkäyksien juhla jatkui edelleen kummankin joukkueen onnistuessa viemään pallon pohjiin. Kotiyleisö ja paikalle saapuneet Dogs-alumnit olivat hurmioissaan, kun kotijoukkue painoi isompaa vaihdetta silmään tehden TD:n ja onnistuessaan kahdessa lisäpisteessä. Näin ollen Koiralauma siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon lukemin 39-38! Tämän jälkeen NDU painoi kuitenkin väkisin ohi, ja aika tiimalasissa kävi vähiin. Lopussa Dogs-hyökkäys yritti vielä muutamaa nopeampaa hyökkäystä tuloksetta. Black Knights pelasi kovaa loppuun saakka voittaen ottelun lopulta lukemin 39-58.

– Ottelu lähti huonosti käyntiin eikä oltu puolustuksessa yhtään hereillä pelin alussa. Toisen neljänneksen alussa alettiin pelaamaan hyvin omaa peliämme ja saatiin heti pari tärkeää pysäytystä. Vastustaja pääsi siitä huolimatta rokottamaan parilla pitkällä pelillä meidän omista virheistä johtuen. Pelin lopussa ei saatu tarvittavaa pysäytystä tai pallonriistoja, johon peli lopulta kaatui, harmittelee puolustuksen valmentaja Mikko Isokääntä.

– Lähtökohdat hyökkäyksellä olivat haastavat, kun aloittava pelinrakentaja oli poissa ja treenejä ei Laurin kanssa ehditty paljoa vetämään. Sampan puuttuminen näkyi myös pelikirjan laajuudessa. Saatiin kuitenkin muutama juoksupeli toimimaan hyvin siihen saakka, kun vastustaja alkoi pelaamaan sitä pois. Heittohyökkäystä ei saatu niin hyvin toimimaan, että sillä olisi saanut juoksua puolustavan miehityksen avattua. Muutama pitkä heitto onnistui ja niillä saimme rokotettua vastustajaa, tuumii Jussi Kaas hyökkäyspelistä.

Lauri Saari on joukkueen todellinen monitoimipelaaja. Tällä kertaa mies dominoi pelinrakentajana.

Dogsien recordiksi jäi kolmen ottelun jälkeen yksi voitto ja kaksi tappiota. Neljä parasta joukkuetta pääsevät sarjassa lopputurnaukseen ja siihen neljänteen sijaan Koirilla on vielä mahdollisuus olemassa. Se vaatii kuitenkin muiden joukkueiden ristiinpelaamista. Joukkue jatkaa kuitenkin harjoituksiaan edelleen lopputurnauspaikka mielessä.

Wasa Dogs 2019

Kategoriat: Raportit