Korkeakoulujenkkifutiskausi on täällä taas ja Wasa Dogs on enemmän kuin valmiina. Koirien kausi alkoi aikaisin syksyllä ja nyt pitkän odotuksen jälkeen ilmoille nousee jälleen kysymys:
”WHO LET THE DOGS OUT!?!”
Vaasan korkeakoulujen jenkkifutisjoukkue Dogs lähtee kauteen isoin odotuksin. Viime kausi päättyi hopealle ja tänä vuonna tavoitteet on asetettu vielä korkeammalle. Koiralauma on treenannut päämääräisesti ja tavoitteena on mestaruus. Koiralauman puheenjohtaja ja ylipäällikkö Lauri Saari on innoissaan tulevasta:
”Koko kauden tavoitteena on tietysti kirkastaa viime vuoden hopeinen mitali. Välitavoitteina lohkopelien voitot ja uusien pelaajien sisäänajaminen. Tavoitteet saavutetaan kovalla treenaamisella ja oikeanlaisen mentaliteetin asentamisella pelaajien päähän. Voittamiseen tarvitaan paljon työtä. Pitää käydä joukkueen omissa treeneissä, mutta pitää löytyä myös halua kehittää itseään vapaa-ajalla. Treenikausi on mennyt kokonaisvaltaisesti kohtuullisen hyvin. Pelaajia on juuri sopivasti treenien läpivetämiseen. Katoviikoilla harjoittelu on välillä kärsinyt ja koiria on saanut etsiä kissojen kanssa. Isoimpana syyllisenä on havaittu Espoo, johon osa koirista karkaa turhankin usein. Pienellä kurinpalautuksella ollaan taas saatu treeni kulkemaan. Mutta opiskelijajoukkue ollaan ja näillä mennään, mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi.”
“Muista joukkueista sen verran, että katkerana kalkkina maistuu suussa vieläkin viime kauden finaali Wildmeniä vastaan. Uskon, että Lappeenrannassa on saatu tällekin kaudelle kasaan kova ja fyysinen joukkue. Kovaa pitää pelata, jos mielitään voittaa mestaruus, mutta uskon, että ollaan siihen valmiita. Kokonaisuudessaan tämän kauden peleistä on tulossa todella viihdyttäviä ja niitä odottaa jokainen vesikielellä.”

Lauri Saari aka Larry Island on luottavainen koiriinsa. “Välillä on joutunu vähän haukkumaan, mutta muuten kaikki on menny ihan hyvin”
Kaudella 2019 korkeakoulujenkkifutiksessa on mukana 7 joukkuetta. Dogs pelaa Turun Ammattikorkeakoulua (TUAS), Turun Yliopistoa (UTU) ja Suomen Maanpuolustuskorkeakoulua (NDU) vastaan. Dogs aloittaa kautensa vierasottelulla Turussa. Koirien kotimatsit pelataan Botniahallissa ja Fennia Areenalla. Sarjan kolme muuta joukkuetta ovat Aalto Predators, XamK Hawks ja Lappeenranta Wildmen. Lopputurnaukseen pääsee alustavasti 4 parasta joukkuetta.
OTTELUOHJELMA
9.3 TUAS – DOGS @Turku, Kickoff 20.00
16.3 DOGS – UTU @Botniahalli, Kickoff 19.00
30.3 DOGS – NDU @Fennia Arena, Kickoff 19.30