Tampereen hyisessä illassa, Pyynikin ulkokentällä, pelattiin korkeakoulusarjan ensimmäinen peli: Mahti Cocks vastaan Wasa Dogs. Ulkona pelattu ottelu pysyi tasaisena koko varsinaisen peliajan, eikä sen aikana nähty yhtäkään pistesuoritusta. Molemmat puoliajat päättyivät näin ollen 0-0.
Ottelun ainoat touchdownit nähtiin vasta ratkaisevassa hyökkäyskilpailussa molempien joukkueiden onnistuessa kertaalleen. Touchdownin lisäksi Dogsit ottivat myös lisäpisteen, jolla ottelun voitto saatiin tuotua Vaasan suuntaan. Puolustus onnistui pysäyttämään Tampereen lisäpisteyrityksen Jere Haapamäen johdolla, päättäen ottelun lukemiin 6-7.
-Puolustus pelasi odotetun vahvan ottelun, mutta hyökkäyksessä ei oikein saatu juoksua rullaamaan Tampereen vahvaa puolustusta vastaan, ja heittopelit tuottivat tuskaa osittain sääolojen vuoksi, kertoi Dogsien päävalmentaja Miko Punto.
-Ottelun aikana pitäisi pystyä reagoimaan paremmin vastustajan tekemiseen eikä hakata päätä seinään, kuten lauantaina tehtiin. Otetaan tämä omaan piikkiin ja parannetaan seuraavaan peliin, totesi Punto pohtien kehityskohteita valmennuksen osalta.
Dogsien vikkeläjalkainen pelinrakentaja Lauri Saari toimitti Dogsien ainoan touchdownin sekä lisäpisteen.
-Ulkokenttä ja sateinen keli hankaloitti heittopelejä, ja se näkyi ottelun lopputuloksessa. Hyökkäys pysyi kuitenkin tarkkana, vaikka itse hyökkäyspeli ei lähtenytkään rullaamaan, Saari kommentoi.
Tiedostaen heittopelien vaikeuden, molempien joukkueiden puolustusten huomio kiinnittyi lähinnä juoksupelien pysäyttämiseen. Vastustajan heittopelien vähäisyyden vuoksi Dogsit eivät ottaneet ottelussa kuin yhden syötönkatkon, kiinniottavana pelaajana Dogs rookie Eetu Luhtanen. Syötönkatkot ovat olleet Dogsien vahvuuksia jo nykyisen alumnikoira Olli Koskivuon pelivuosilta lähtien.
Kokonaisuudessaan ottelun maalisaldo jätti vielä toivomisen varaa. Hyökkäys ei saanut toivottua dominanssia, josta peli olisi saatu rullaamaan. Puolustus kuitenkin hoiti oman osuutensa mallikkaasti jättäen Mahti Cocksit nuolemaan näppejään.
Dogsit suuntaavat valppaina takaisin harjoittelemaan ennen tulevaa kotipeliä Turku Beavernadosia vastaan. Tämä mittelö käydään Botniahallin lämmössä lauantaina 7.3 klo 17:30. Tulevatko nälkäiset Dogsit juhlimaan kauden toista voittoa? Tule paikanpäälle katsomaan!